Kenttämestari tiedottaa

KENTTÄMESTARIN TIEDOTE 5.9.2022

Hyvät pelaajat,

Hankalan talven aikana syntyneen jääpoltteen vaikutus Hangon golfkentällä näkyy näin elokuun loppupuolella valitettavasti edelleen. Jääpoltteen pitkäaikainen haittavaikutus on se, että ruohon kasvualustaan jää mädäntyneestä ruohosta haitallisia yhdisteitä, jotka estävät uutta kasvua pääsemästä vauhtiin. Uusi kylvökään ei paranna tilannetta ennenkuin kasvualusta toipuu ennalleen.

Kevään ja alkukesän aikana tehtiin kyllä paljon töitä sen eteen että saataisiin ruoho heräämään talviunilta:

lannoituksia, kylvöjä ja ilmastuksia. Ruohopeitteen elpymistä hidasti myös todella kuiva ja tuulinen sää. Kastelujärjestelmä on pyörinyt kuivien jaksojen aikana joka yö ja välillä on jouduttu päivisinkin kastelemaan. Kasvualustan kosteutta on seurattu mittauksin. Visuaalinen tarkastelu saattaa nimittäin antaa väärän kuvan tilanteesta; pelaajan silmissä kuivalta näyttävä pelialusta saattaa olla pinnan alla hyvinkin kostea.

Kentällä tehtiin kesän alussa muutamia muutoksia, lähinnä pelin selkeyttämiseksi ja nopeuttamiseksi. Nämä ovat varmaan useimmille jo käyneet tutuiksi, mutta kerrataan ne tässä:

· Kaikki 1. väylän tiipaikat siirrettiin eteenpäin, koska kentän haastava aloitusväylä haluttiin tehdä hieman helpommaksi. Tässä yhteydessä punaiset tiimerkit vietiin väylän alkuun.Tarkoitus on myöhemmin tehdä punaisille uusi tiiboksi vasemmalle ennen väylän alkua.

· 1. väylän vasemmalla puolella ja greenin takana olleet Out-linjat korvattiin punaisilla esteluepaaluilla.

· 5. väylän vasemmalla puolella ollut Out-linja korvattiin punaisilla paaluilla.

· 12. väylän oikea reuna merkattu punaisilla paaluilla kohdasta noin 100 m. ennen greeniä ja siitä eteenpäin.

· Muutamia bunkkereita on täytetty (ne on merkitty repair-paaluilla toistaiseksi) ja bunkkereiden reunoja on siistitty.

· Kaikille väylille on lisätty oranssit tiit, joista kentän voi pelata paljon lyhyempänä. Oransseille on määritelty slope-taulukot, joten oransseiltakin voi pelata tasoituskelpoisen tuloksen.

Keskikesän voimakkaan kasvun aikana kentällä on tehty normaalia kentänhoitotyötä. Pääasiassa leikkuuta, mutta myös jonkun verran kylvöjä ja lannoituksia. Eniten talvivaurioita ottaneet paikat ovat elpyneet valitettavan hitaasti, mutta viikoittain suunta on ollut parempaan päin.

Syksyä kohti mennessä aloitetaan kentällä mm. seuraavat korjaustyöt:

· Väylän 7 keltainen/sininen ja punainen tiiboksi korjataan poistamalla vanha pinta, oikaisemalla alusta ja asentamalla uusi siirtonurmi

· Väylän 9 keltainen/sininen ja punainen tiiboksi korjataan poistamalla vanha pinta, oikaisemalla alusta ja asentamalla uusi siirtonurmi. Tiibokseja mahdollisesti myös suurennetaan jonkin verran.

Normaaliin tapaan syksyn aikana tullaan väyliä ja greenejä ilmastamaan holkituksin ja viilloin

Ajankohtainen tieto pelaamiseen vaikuttavista töistä tullaan laittamaan kotisivuille ja klubin ilmoitustaululle.

Mukavia pelikierroksia!

Terveisin, Matias