Hangon Golfin juhlakausi päätökseen

Hangon Golf – Hangö Golf ry:

Hangon Golfin juhlakausi päätökseen

Tänä vuonna 40-vuotista toimintaansa juhlinut Hangon Golf palkitsi vuoden parhaat pelaajansa kauden päättäjäisjuhlassa lauantaina 19. lokakuuta. Koronavuonna alkanut jäsenmäärän kasvu on jatkunut tasaisen ripeänä. Nyt Hangon suurimmalla urheiluseuralla on 890 jäsentä, joista 140 on junioreita.

Seuran puheenjohtaja Raimo Mustakangas on tyytyväinen juhlavuoden tuloksiin. ”Järjestimme juhlakilpailun ja -illallisen lisäksi tiivistä kilpailutoimintaa ja onnistuneita seuramatkoja. Kenttäkin on saatu nousujohteiseen kuntoon”, hän iloitsee.

Hangon pursiseuran HSF:n tiloissa järjestetyissä päättäjäisissä palkittiin vuoden naispelaajana Catrine Nordström ja miespelaajana Linus Lönnqvist. Muita palkittuja olivat Tim Peltonen (juniorit), Marina Eriksson (seniorinaiset), Olli Jurvanen (seniorimiehet), Hannele Söderholm (veteraaninaiset) ja Nipa Ronikonmäki (veteraanimiehet).

Hangon Golfin perusti vuonna 1984 joukko golfista innostuneita hankolaisia. Haaveena oli saada Hankoon oma täysimittainen kenttä niiden hiekkaväylien sijaan, joilla oli pelattu jo 1960-luvulta lähtien. Erilaisten vaiheiden jälkeen oman kentän rakentaminen alkoi kymmenen vuotta myöhemmin. Täysimittainen 18-reikäinen vihittiin käyttöönsä 2006.

Juhlavuoden kunniaksi golfseura ja kenttäyhtiö Han-Golf Oy ovat päättäneet yhdessä kohentaa Hangon kentän kuntoa. Käynnistyneen työn tavoitteena on nostaa Hangon Golf ansaitsemalleen tasolle viisi vuotta kestävän hankkeen avulla.